maanantai 17. joulukuuta 2012

Viimeisellä tunnilla

 
Syksyn viimeisellä tunnilla tutustuttiin punontaan, materiaalina oli rautalanka, josta punomalla 7 luokan oppilaat tekivät koreja.
 

Valmiita neuleita

5 luokkalaisten neuleet valmistuivat viimeisellä tunnilla ennen joulua.

Lotan neulomat säärystimet

Anna, Pinja K, Pinja H ja Emma ja uudet itseneulotut tuubihuivit
Janeten  jo aikaisemmin valmistunutpyöröpuikoilla neulottu huivi
                               

Sisustustöitä

Tänään valmistui uusi valoryijyvalaisin.
 
 
     Kangaspuissa kudottu liina, jossa yhtenä kuteena on käytetty videonauhaa.
                    Lokerikon jokaisessa taskussa on applikoitu kuvio.



keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Sukkia ja kasseja

7 luokkalaisten tunneilla valmistuu sukkia ja kasseja.



Lumihiutaleita

Eerikan sisustustyönä valmistui kaksi taitavasti kirjottua tyynyä.


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Valaisimia


Nämä valoryijyvalaisimet ovat valmistuneet 9 luokan sisustustöinä.
Annikan valaisin

Katjan valaisin

torstai 22. marraskuuta 2012

Päättelyä vaille valmiit


5 luokkalaisen Jessican lapasista puuttuu enää lankojen päättely ja sitten ne ovat valmiit käyttöön.


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Virkkausta


Osa kolmasluokkalaisista virkkasi ensimmäisen kerran koukulla. Osa oli aikaisemmin virkannut ketjusilmukoita ja kaikki opettelivat kiinteän silmukan virkkaamisen. Virkkaustyöhön piti yhdistää tupsu ja heijastinkangasta tai -lankaa. 

Mikon kissamaskotti ja Aamoksen pöllö

Konstan orava

Taustalla Joonaksen otus ja edessä Juuson mato

Ranteen lämmittimet

...kämmekkäät, räpikkäät. Näillä on monta nimeä. Miian neulomat ovat taatusti lämpimät ja kauniit kimaltelevasta paljettilangasta.






maanantai 19. marraskuuta 2012

Tietojen kertausta

 
 
 
Käsityöluokan ollessa remontissa on hyvää aikaa kerrata materiaalitietoja. Käspaikasta löytyy kattava sivusto eri kuiduista. ATK luokassa jokainen oppilas pääsee omalle koneelle ja selaamaan Käspaikan sivuja, joista löytyy vastaukset opettajan antamiin tehtäviin.
 

maanantai 12. marraskuuta 2012

Neulotaan

5 luokalla opetellaan nurja silmukka ja osa neuloo työnsä suljettuna neuleena. Oikea silmukka opetellaan jo neljännellä luokalla, joten neulominen on nyt 5 luokalla helppoa. Valmistumassa on lapaset, kaulahuiveja, tuubihuivi, kauluri ja säärystimet.







tiistai 30. lokakuuta 2012

Pipo


5 luokkalainen Henna neuloi itselleen pipon. Opettaja ei voi kuin hämmästellä taitavien oppilaidensa neuleita. 







Sangat solmussa

Tämän laukun juju on eripituisissa sangoissa, kun ne pujottaa ristikkäin, laukun saa suljettua. Laukkuja ompelevat 7 luokan oppilaat, kun villasukat ovat valmiina.





keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Uutta vanhasta

8 luokan valinnasryhmän ensimmäinen työ oli tuunaus/kierrätys. Työssä käytettävän materiaalin piti olla jotain käytettyä. Käytössä on ollut muovipusseja, farkkuja, pöytäliinoja, verhoja, lakanoita ja vanhoja vaatteita.
 
 
Farkkujen tuunaus

Muovipussisulatus
 
Verhosta tyyny
 
Neulepuserosta neuletakki ja huppariin vetoketju
Housujen tuunaus

Raitaa

Nämä sukat  valmistuivat ensimmäisinä ja kaikki samasta langasta. Tämä lanka on ollut yksi syksyn suosikkivärejä. Kuvassa on Jonnan, Tiian ja Niinan sukat.
 
 

Iloisia tilkkuja

Näissä käsityöpusseissa kulkee neuletyö koulun ja kodin välillä. Osa 5A ja B luokan oppilaista on aloittanut neuletyön ja neule lähti kotiin neulottavaksi itse tehdyssä käsityöpussissa.
 
 



Vedenalaista elämää

Akvaarioissa on monenlaisia kaloja ja kasveja. 3A luokka ompeli ensimmäisenä ompelutyönään akvaariot, joissa kahden tarlatan kankaan väliin leikattiin huovasta kaloja ja kasveja.
 
 
Tekijoinä Konsta, Mikko, Joonas ja Laura


Tekijöinä Niko, Henna, Aamos ja Juuso

torstai 4. lokakuuta 2012

Tähtimuodostelma

Yksi sukka valmiina! 

 
                                  Klo 12:sta myötäpäivään; Sofia, Emilia, Satu, Hilla ja Elisa

Valmiit lapaset

6 luokkalaiset neuloivat syksyn ensimmäiseksi työkseen lapaset. Laurin neulomat lovikkalapaset valmistuivat ensimmäisenä. Lapaset on neulottu kaksinkertaisella langalla ja pesty pesukoneessa, jolloin ne huopuivat ja  neulepinta tiivistyi.


torstai 20. syyskuuta 2012

Valmis sukka

 
 Tadaa! Ensimmäiset sukat valmistuivat. Hanna ja Ada-Julia neuloivat ensimmäiset sukat valmiiksi ja molemmat ehtivät aloittaa tämän päivän tunnilla toisen sukan varren, mitkä otettiin kotiin neulottavaksi.

Esittelyssä ensimmäiset käsityöpussit

 5 luokan ensimmäiset käsityöpussit ovat valmiina.
 
Henna 5A

Jessica ja Pinja 5B

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Sukkaa pukkaa osa 2


Tää vois olla vaikka kantapää... 

                                                                 Entä tää...

Tää vois vaikka kävellä...
                                             

                                                         Ja tää vois nukkua.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Pieniä pistoja

 
 Sisustustyön voi tehdä myös käsin kirjomalla.
 
Kaunista!!!

maanantai 10. syyskuuta 2012

Alkuvaihe

 
9 luokan valinnaisryhmissä tehdään sisustustöitä. Oppilaat ovat itse valinneet tekniikan ja tuotteen, minkä haluavat valmistaa. Tässä esimakua, siitä mitä saamme myöhemmin syksyllä nähdä valmiina töinä.