tiistai 8. joulukuuta 2015

Virkattu Totoro

Henna, 7C, suunnitteli ja virkkasi Totoro hahmon.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Aiheena sisustus


Säkkityyny/tuoli Millan ompelemana.


 Pehmot
toteutus: Elise ja Stella


Virkattu kori: Roosa
Korista kurkistaa Hennan, 7lk, virkkaama Totoro

perjantai 4. joulukuuta 2015

Ensimmäiset valmiit lapaset


6 luokklaisten lapaset aloitettiin värjäämällä langat Kool Aid jauheilla, Värjäämisen  jälkeen päästiin neulomaan lapasia ja kynsikkäitä. Tässä ensimmäiset valmistuneet. Loput valmistuvat vielä ennen lomaa ja pääsevät käyttöön tai lahjapakettiin. 

torstai 3. joulukuuta 2015

Neulottu peitto



  8 luokan tunnilla valmistui neulottu peitto,  Peitto on niin suuri, että sitä ei millään saatu kokonaan kuvaan. Valkoinen osa peitosta on neulottu käsin ja vaaleanpunaiset osat neulurilla. Lopuksi osat on ommeltu yhteen ja reunoihin on virkattu reunus.






Himmeleitä ja tähtiä


 Joulun lähestyessä tunneilla valmistuu himmeleitä ja tähtiä. Materiaalina on perinteisen oljen sijasta muovi- ja paperipillit.





tiistai 1. joulukuuta 2015

Taidonnäytteenä Luotolainen

15 päivässä neulottu pusero, Luotolainen, Tikkuri. Puseron on neulonut 8 luokan oppilas ja perinteistä mallia on hieman mukailtu pienemmäksi ja nykyaikaistetuksi. Mallin valintaan liittyy omakohtainen tarina neulojan sukulaisesta, tarina löytyy luotolaisen linkin takaa.   


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Moderni himmeli


Joulun lähestyessä luokassa on tehty himmeleitä uusilla materiaaleilla ja malleilla. Materiaalina on paperiset mehupillit ja himmelin malli löytyi täältä.

torstai 19. marraskuuta 2015

Videonauhalaukku


Tässä laukussa materiaalina on videonauha, mikä on kudottu kangaspuissa kankaaksi. Valmiista kankaasta on ommeltu näpsäkkä pikkulaukku.

torstai 5. marraskuuta 2015

Käsityöpussit


5A ja 5B luokan käsityöpussit ovat valmiit ja nyt jo käytössä. Tänä vuonna kuvioimme kankaan aurinkopainannalla. 


Neulekävelyllä


Koska istuminen on todettu vaaralliseksi, niin 5 luokkalaiset päättivät kokeilla neulekävelyä.
Kokeilun tulos oli, että se sujuu todella hyvin ja he suosittelevat muitakin neulojia kokeilemaan.


torstai 15. lokakuuta 2015

Torstai ennen lomaa

9 luokan valinnaistunnilla valmisteltiin kankaanpainantaa


...sekoitettiin oikeita värisävyjä painantaa varten


...tehtiin suunnitelmia ja kaavoja huovutukseen


ja koukuttiin lapasia.


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Lapasia koukkuamalla

Tänä syksynä suurin osa 7 luokkalaisista on aloittanut koukkuamaan lapasia. Osalla on jo ensimmäinen peukaloa vaille valmiina. Seiskat ovat valinneet kolmesta tekniikasta, millä ovat halunneet toteuttaa asusteen talveksi. Valittavaina oli koukkuaminen, neulonta ja virkkaus. Suurin osa oppilaista halusi tehdä asusteensa koukkuamalla, oppilaille uudella tekniikalla.



 Ensin 'silmukat' koukutaan yhdellä langalla ja sitten päätellään toisella langalla. Ohje koukuttuihin lapasiin löytyy mm. täältä ja video-ohje täältä.





keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Chenille tekniikkaa

 
 
7 luokkalaiset ompelivat penaalin tai pussukan chenille tekniikalla. Lisäksi muisteltiin miten  vetoketju ommelllaan ja pussukoihin ommeltiin myös vuori.
 




Aamutunnilla

6 luokkalaiset värjäsivät edellisellä tunnilla lankoja Kool Aid väreillä ja nyt langat ovat kuivuneet ja valmiina kerittäviksi. Langat kerittiin vanhaan tapaan yhteistyöllä, toinen piti vyyhtiä ja toinen keri langasta pyöreän, pehmeän kerän. Kerittynä langat näyttivät erilaisilta kuin vyyhdillä.
 


Oman langan kerimistä odotellessa vyyhtiä voi säilyttää näinkin.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Lankojen värjäystä

Näistä langoista neulotaan pian lapasia ja muita kädenlämmittimiä talven kylmiä kelejä varten. 6 luokkalaiset värjäsivät lankoja Kool Aid juomajauheella ja värisävyt ovat todella herkullisia.


  Värjättyjä lankoja kuivamassa.

 Väri ruiskutettiin lankoihin pienillä lääkeruiskuilla.

Langat valmiina mikroon.

maanantai 31. elokuuta 2015

Näyttelyssä


 Viime viikolla 8 ja 9 luokkien valinnaisryhmät kävivät tutustumassa Oulun taidemuseolla amerikkalaisten tilkkutyötaiteilijoiden hienoon näyttelyyn. 







maanantai 24. elokuuta 2015

Niminauha kansioon

Maanantain seiskaryhmän ensimmäiset niminauhat valmistuivat tänä aamuna. 


Aurinkopainantaa


5 luokkalaiset aloittavat aurinkoisen syksyn käsityöpussien ompelulla. Tänä vuonna pussin kangas kuvioidaan aurinkopainannalla. Kuviot tehtiin kasveilla, erilaisilla työvälineillä ja leikatuilla kirjaimilla.






perjantai 21. elokuuta 2015

Lukuvuoden aloitus


Lukuvuosi alkaa seiskoilla niminauhan valmistamisella. Samalla opetellaan ja muistellaan kirjovan ompelukoneen ja saumurin käyttöä sekä käsityöluokassa työskentelyä.